Uutiset
Hipkon BJJ-joukkueelle kaksi hopeamitalia EM-kilpailuista
Hipko kolmihenkinen joukkue; Päivi Levonen, Marko Nyman ja Jesse Malmberg osallistuivat 27.-29.1.10 Portugalissa käytyihin brasilian jiu-jitsun Euroopan mestaruuskilpailuihin.
Sinivöisten naisten sarjassa Päivi Levonen voitti kaksi ensimmäistä otteluaan kuristuksella. Finaalissa Päivi johti ottelua selkeästi 7-0, mutta vastustaja sai otettua hyvän kuristusyrityksen ja puolustustilanteessa ottelijat ajautuivat ottelualueen ulkopuolelle. Tuomari arvioi Päivin paenneen ja päätyi diskaamaan hänet. Tällä kertaa Päivi ei päässyt uusimaan viime vuotista kultamitaliaan, mutta saamiseksi tuli kuitenkin hienosti EM-hopeaa.
Miesten purppuravöiden -70 kg sarjassa Marko Nyman aloitti oman sarjansa ottelun hyvin saaden pyyhkäisyllä kaksi pistettä. Vastustaja kuittasi tekemällä myös pyyhkäisyn, eteni Markon selkään ja sai lopulta kuristuksen. Joukkuekilpailussa Marko sai hyvän pyyhkäisy-yrityksen, mutta päätyi lopuksi vastustajan kuristukseen ja hävisi näin ottelun.
Miesten ruskeiden vöiden -76 kg sarjassa Jesse Malmberg hävisi oman sarjansa ensimmäisen ottelun, mutta hänet valittiin Suomen ruskea- ja musta vöiden joukkueeseen, jonka edustajana Jesse voitti seuraavana päivänä mustan vyön ottelijan tekemällä ensin kahden pisteen pyyhkäisyn ja viimeisteli ottelun jalkalukolla. Tämä joukkue saavutti kisoissa joukkuehopeaa.
Hipkon edustajat ovat jo aloittaneet harjoittelun seuraavia kilpailuita varten, jotka ovat toukokuussa käytävät BJJ:n SM-kisat.




